Verkon edulliset lentoliput

Tukholma nähtävyydet ja lentoliput

Tukholma on Ruotsin pääkaupunki ja siellä asuu noin 790 000 asukasta. Se on Ruotsin poliittisen ja taloudellisen vallankäytön keskus. Lähes kaikki suomalaiset ovat joskus käyneet Tukholmassa. Suurin osa on kuitenkin piipahtanut kaupungissa vain muutaman tunnin ajan ja silloinkin yleensä krapulassa :D. Ruotsin pääkaupungissa riittää kuitenkin nähtävää pidemmäksikin aikaa.

Tukholman nähtävyydet

Kuninkaanlinna
Yleisin turistikohde lienee kuninkaanlinna, jonka kävijämääristä ei ole tarkkaa tietoa, koska linnaa pääsee ilmaiseksi tarkastelemaan ulkopuolelta. Sisällepääsy maksaa aikuisilta 90 kruunua ja lapsilta 35 kruunua. Ruotsin kuninkaanlinnan sisältä löytyy mm. Aarrekammio sekä Kuninkaallinen varuskamari. Jos käyt ensimmäistä kertaa Tukholmassa, niin suuntaa ihmeessä linnaan, sillä se on kohde jossa kaikkien tulisi vierailla.

Skansenin ulkoilmamuseo ja eläintarha
Skansen on toinen perustavaa laatua oleva turistinähtävyys Tukholmassa. Skansen on perustettu 1891 ja sen tarkoituksena on säilyttää välähdyksiä Ruotsin eri aikakausilta. Skansenin perusti Arthur Hazelius. Eläintarhaosuudessa on nähtävillä mm. hirviä, susia karhuja sekä ilveksiä. Skansen on hauska turistinähtävyys myös lapsiperheelle!

Tukholman museo
Tukholmassa on laaja valikoima erilaisia museoita joihin kannattaa tutustua ajan kanssa. Yhteensä museoita Ruotsin pääkaupungissa on n. 70. Suosittelen vierailemaan ainakin Vasa-museossa, Ruotsin kansallismuseossa, Tre kronor-museossa sekä Nobel-palkinnon museossa.

Lentoliput Tukholmaan

Kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeellä kun hankit lentolippuja. Jos varaat liput jo pari kuukautta etukäteen, saat ne yleensä huomattavasti edullisemmin kuin jos tilaat matkan vain viikkoa ennen lähtöpäivää. Halvimmat lennot saatat kuitenkin saada, jos tilaat lippusi äkkilähtönä edellisenä päivänä. Tässä on kuitenkin omat riskinsä, sillä lennot myydään usein loppuun. Suosittelemme käyttämään lentolippujen vertailupalveluita, sillä niiden avulla saat varmasti halvimman mahdollisen matkan.

May 14th, 2008 at 3:24 pm


Leave a Reply